sunnuntai 30. elokuuta 2009

Sunnuntaiklassikko

Taas miehen varastoista. Valitettavasti ei loytynyt kunnon klippia, mutta tama kappale on niin ihana, etta en voi siita luopua. Koko tuo levy "360 Degrees Of Billy Paul" on tosi mukaansatempaavaa musiikkia. Onneksi loysin sen CDna sen jalkeen kun vanha levysoitin simahti. Ja nykyaanhan netista loytyy vaikka mita.

lauantai 29. elokuuta 2009

Kokkailua kirjassa ja keittiossa


Tanaan olen lueskellut mukavaa ruoka-aiheista kirjaa, Munakoisojen kiukku. Kirjan novellit kertovat intialaisten naisten elamasta, ja liikkuvat aina jollain tapaa ruoan ymparilla. Tuoksut ja ihmissuhteet on kuvailtu hyvin elavalla tavalla. Tekee mieli menna keittioon, ottaa kaikki mausteet esiin ja alkaa loihtia eksoottista ruokaa.
Tama nyt kuitenkin vaan teoreettisella tasolla. Huiskin eilen keittiossa ihan tarpeeksi, kun valmistin aterian 14 ihmiselle, ja viela bostonkakkuja anopille. Punajuuri-, munakoiso- ja vihannessalaattia. Lihapasteijoita ja kalkkunapastramia (mies teki), tahinia. Paaruuaksi kanaa, riisia, perunaa, vihanneskeitosta. Jalkkariksi bostonkakkua, jaateloa(miehen tekosia myos), ja viela miehen siskon suklaakakkua. Toivottavasti kukaan ei jaanyt nalkaiseksi!

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Tyomatkalla

Tyomatkani taittuu kavellen, bussilla ja taas kavellen. Alku on mukavaa puistikkoa, joka on varjoisa ja siihen aikaan aamulla suhteellisen viilea jopa nyt kesahelteilla. Ongelmana ovat koiriaan kakattavat ihmiset, jotka eivat siivoa jatoksia, joten hajuhaittoja on valilla liikaa. Kumma ettei se lahitalojen asukkaita hairitse.

Kauniita kukkia on myos, tasta tykkaan erikoisesti. Se myos tuoksuu. Ajattelin etta kokeilisin sita parvekkeella, mutta se nayttaa liian hennolta menestyakseen ylailman tuulissa.
Jalankulkusillan yli ison tien toiselle puolen. Ruuhkaa on, ja tietysti juuri tuonne minun menosuuntaani.

Bussipahuskin juuri karkaa pysakilta. Onneksi tasta menee monta linjaa, joten yleensa en kovin pitkaan odottele.


Kolme pysakkia bussilla, ja taas kavelya. Toimistoon saavun jo aika hikisena. Huippu oli taman viikon sunnuntaina, kun toimiston ilmastointi ei toiminut. Ja minun kopperoni on viela idan puolella, jonne aamuaurinko paahtaa tosi kuumana. Siina olivat jo vitsit vahissa, kun hiki virtasi pitkin selkaa, vatsaa ja naamaa. Onneksi korjaaja tuli nopeasti ja sai paikat kuntoon.






maanantai 24. elokuuta 2009

Puuvanhus

Tama puuvanhus on tyomatkallani, vahan kissaherran kodin jalkeen. Joka vuosi jannaan talven mysrkyjen aikaan, vielako puu pysyy pystyssa. Kyseessa on ilmeisesti Ficus sycomorus, "Shikma" hepreaksi, ja suomeksi Wikipedian mukaan sykomoriviikunapuu.
Puu kasvaa luonnossa Ita-Afrikassa, esimerkiksi Sudanissa. Sen puuaines on kestavaa eika matane helposti, ja siksi silla on ollut kayttoa rakennuspuuna.

Tassa puussa on ollut kai majakin joskus. Osa tikkaista on viela jaljella. Ohikulkeva kisukin suostui poseeraamaan mittakaavaa havainnollistamaan.

Puussa on myos viikunan nakoisia hedelmia (tama kuva ei ole minun ottamani). Ne kasvavat rypaleina ihan rungosta seka paksummista oksista. Hedelmia on runsaasti, ja ne putoavat maahan jo madantyneina ja haisevat kayneelta. Koko jalkakaytava on ihan liiskainen naiden palluroiden jaljilta. Mitaan kayttoa taman puulajin viikunoilla ei tietaakseni ole.


sunnuntai 23. elokuuta 2009

Sunnuntaiklassikko

Taas yksi helmi miehen levykokoelmista!

Curtis Mayfieldin Freddies Dead . Tata, kuten muitakin Superfly-albumin kappaleita kuunneltiin "nuorena" tosi paljon. Kuulostaa edelleen mukavalta.

lauantai 22. elokuuta 2009

Rukoushetki

Naapurissani hautausmaalla oli ilmeisen tarkea rukoushetki toissapaivana. Olisiko ollut sinne haudatun kuuluisan rabbin kuoleman vuosipaiva, en tieda. Jostain syysta naisia oli paljon enemman kuin miehia. Tama ei ole ihan tavallista. Miehet ja naiset on erotettu tietenkin korkealla aidalla, kuten kuvassa nakyy. Taman kai pitaisi estaa ajatusten liikkumisen "maallisiin" asiohin kesken hartaan rukouksen.

torstai 20. elokuuta 2009

Viimeinen toivottavasti,

nimittain murhia ja muita samantyyppisia.
Koomikko Dudu Topaz hirttaytyi aamulla vankilassa vedenkeittimen johtoon, jonka han oli kiinnittanyt suihkun hanaan. Kaikki uutiset ovat nyt tata taynna.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Unohtuihan niita...

Edellisen postauksen lopussa tuntui silta, etta jotain on unohtunut.
Sitten muistuikin mieleen. Pari viikkoa sitten naamiotunut, mustiin pukeutunut mies(?) tunkeutui homoseksuaalisten nuorten kerhotilaan Tel Avivissa ja ampui silmittomasti kaikkia paikallaolevia. Taman jalkeen han pakeni paikalta. Poliisilla ei ole kai harmainta aavistusta hanen motiivistaan, saati sitten henkilollisyydesta.
Kaksi ihmista kuoli valikohtauksessa, nuori tytto ja sosiaalityontekija. Monia loukkaantui, osa vakavasti. 13-vuotias poika on koomassa, ja tulee olemaan halvaantunut, jos yleensakaan heraa.

Ja lisaakin on tullut. Eilen Jerusalemissa puukotettiin nainen kuoliaaksi. Han oli nayttamassa omistamaansa asuntoa uusille vuokralaisehdokkaille, kun nykyinen asukas kavi hanen kimppuunsa ja tappoi hanet pariskunnan silmien edessa. Mies on kuulemma tunnettu vakivaltaisena ja arvaamattomana, poliisiinkin on otettu yhteytta, mutta se ei tata tapausta estanyt.

Viime yona oli melkein tappo naapurikaupungin puistossa. Nuorisoporukkaa oli istuskellut siella. Joku oli pyytanyt ohikulkevalta 17-vuotiaalta tupakkaa, ja kun ei ollut saanut, puukko oli taas puhunut. Uhri loukkaantui vakavasti.

Toivottavasti helteet helpottavat pian!

maanantai 17. elokuuta 2009

Ruumiita

Viime paivien lehdet ovat taynna murhauutisia. Perjantai-iltana tapettiin Tel Avivin rannalla perheineen iltakavelylla ollut mies. Humalainen nuorisojoukko kavi perheen kimppuun, ilmeisesti ilman mitaan syyta. Vaimo ja aikuinen tytar paasivat pakoon. Mies katosi ja ruumis loydettiin aamuyolla lahistolta. Sama porukka oli kuulemma kaynyt ennenkin rahinoimassa rannalla.
Pari paivaa aikaisemmin halytettiin kotikaupungissani palokunta sammuttamaan palavaa roskista. Palomiehet loysivat sielta muiden roskien joukosta myos naisen ruumiin. Hanta ei ole kai tunnistettu vielakaan.
Netanyan kaupungin lahella olevasta Alexander-joesta loydettiin toisen ruumiin kappaleita.
Viikko pari sitten rikosporukka ammuskeli kadulla Ramlen kaupungissa, ja osuikin puiston penkilla istuneeseen 17-vuotiaaseen poikaan, joka kuoli.
Noin kolme viikkoa sitten isa tukehdutti pienen tyttarensa tuorekelmua paan ymparille kietomalla. Tama oli kosto tyton aidille joka oli paattanyt jattaa hanet.

Varmaan unohdinkin jotain...elokuun helle ilmeisesti pehmittaa paat ja kiristaa hermot!

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Sunnuntaiklassikko

Nyt tulee tuplana, kun en osannut paattaa, kumpi on parempi.
Esittaja on Albert Hammond. Hanen tuotantoonsa minut tutustutti mieheni ihan suhteemme alkuaikoina, joten tahan musiikkiin liittyy tietysti myos paljon nostalgiaa ja tunteita.
Hammond ei ollut minulle Suomesta tuttu ollenkaan. Kirkan laulama "Varrella virran" on alunperin Hammondin kappale. En tieda onko muita "suomennettu".
Hammond kasvoi Gibraltarissa ja muutti myohemmin USAan. Han on saveltanyt myos monille muille laulajille esim. Tina Turnerille. Han laulaa myos espanjaksi.

Eka suosikkini on Electric Band


ja toinen Peacemaker.


Ovatko tuttuja teille lukijoille?

perjantai 14. elokuuta 2009

Lukemista

Taman kirjapinon raahasin Suomesta talla kertaa. Tuota Kyllikki Villan Pakomatkaa alon eilen lukea. Tuntuu oikein mielenkiintoiselta. Yleensakin matkakirjat ovat suosikkejani.
Talven mittaan yritan lueskella vahan vuorotellen englannin, heprean ja suomenkielisia kirjoja. Heprea sujuu hitaammin, mutta vaiva kannattaa, jos sen ansiosta pystyy lukemaan teoksen alkuperaiskielellaan. Englannista kaannettya en juuri viitsi hepreaksi lukea. Talla systeemilla naita suomalaisiakin riittaa sitten koko vuodeksi.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Uusi suosikkikaupunkini?

Maanantaina kavin vaihteeksi ... Jerusalemissa. Siella on nyt iltaisin 2 viikkoa kestava Chutzot hayotzer" nayttely. Siella esittavat tuotteitaan kaikenlaiset kadentaitajat. On koruja mita erilaisimmista raakaaineista, keramiikkaa, nukkeja, laukkuja, leluja, tauluja ja vaikka mita. Lavoilla on tanssi-, laulu- ja teatteriesityksia. Joka ilta on myos jonkun tunnetun muusikon konsertti paalavalla. Koska saavuimme kaupunkiin jo neljan jalkeen, pysahdyimme ensin tutustumaan toriin. Machane Yechuda-tori on juuri vastapaata Nachlaot-aluetta, josta kirjoitin muutama paiva sitten. En ollut siella ennen kaynytkaan. Tori tuntuikin hyvin miellyttavalta ja siistilta. Osaltaan varmaan positiiviseen mielipiteeseen vaikutti lahes viilea ilma, ja tungoksen puute kun oli vasta alkuviikko. Voin kuvitella millainen sapina siella varmaan on perjantaina.
Sienet olivat hienosti asetteilla. Myyjalla on kylla hiukan vahatteleva ilme...


Viereisen kadun lapset tarkastelevat torin tohinaa.

Porkkanamehua janoon ja terveille silmille.


Muutama tyylikas vahan "out of place" kauppakin on perustettu vihannestiskien sekaan.
Sitten itse asiaan:

Nayttely sijaitsee ihan vanhan kaupungin vieressa lahella Jaffa-porttia.

Koruja, yksi niin monesta kojusta.


Yleiskuvaa. Mukava etta kaikki kojut ja nimikyltit ovat samaa mallia.


Lusikkapatsaita. Tuli mieleen Suomessa nakemani mutteripatsaat.

Olkitaidetta.


Inkkarikin esiintyi.

Retromallisia emaliastioita.

Paikalla oli myos eri maiden nayttelykojuja. Niita oli monen tasoisia ja tyylisia. Perulaiset villapaidat olivat hienoja. Onneksi oli sellainen tungos, etta en jaksanut syventya ostamaan. Saimpahan ainakin matkailuesitteita Puolasta ja Georgiasta. Ja Jerusalemista tietysti. Nayttaa silta etta tulemme matkailemaan sinne aika paljon lahitulevaisuudessa. Nakemista siella on ihan valtavasti, ja kotoa vaan tunnin ajomatka. Ei ole tarpeen olla edes yota.

tiistai 11. elokuuta 2009

Treffit tyomatkalla

Lahes joka aamu minulla on mukava ja intiimi tapaaminen taman kissaherran kanssa. Han on siisti ja puhdas kotikissa, joka kay ilmeisesti paivan alkajaisiksi pikku kierroksella tutkimassa, mita maailmassa on yolla tapahtunut. Jos menen toihin myohemmin, naen hanet joskus omakotitalon verannan katolla lepailemassa.

Kisu on hyvin ystavallinen ja ottaa mielellaan vastaan silityksia ja rapsutuksia. Mina saan samalla mukavan annoksen pörröterapiaaa, ja yleensa jokseenkin hapan amumielialani paranee roimasti.

Jerusalemissa

Torstaina olimme toimiston retkellaJerusalemissa. Ensin pysahdyimme hotelliin, jossa paajohtajamme luennoi tylsalla nuotilla yli tunnin firman asioita....ei mitaan uutta eika mullistavaa. Suhteellisen hyvin on meilla kylla asiat. Ei ole tarvinnut laman vuoksi irtisanoa ketaan, eika palkkojakaan ole leikattu.Luennon jalkeen siirryimme Vanhaan kaupunkiin.




Siella kiersimme juutalaista korttelia ja sen jalkeen menimme itkumuurille.



Muurin vieressa on Generation center
, joka havainnollistaa juutalaisten historiaa ja sukupolvien ketjua erilaisin taideteoksin, musiikilla, videoilla ja kuvilla ja muilla efekteilla.



Sielta matka jatkui illalliselle. Salaatit olivat erinomaisia, lihapuoli keskinkertaista.
Ruuan jalkeen teimme viela kavelykierroksen Nachlaot alueen kapeilla kujilla ja opas kertoi tarinoita asukkaista ja tapahtumista. Talot on rakennettu 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, kun asutus alkoi levita vanhan kaupungin muurien ulkopuolelle. Alue on tullut viime aikoina trendikkaaksi ja asuntojen hinnat ovat nousseet.
Kotona olin vasta kello 1:30. Olisi paljon mukavampaa jos nuuka firmamme alottaisi tallaiset tapahtumat heti aamusta. Mutta kun sitten menisi se tyopaiva hukkaan...







sunnuntai 9. elokuuta 2009

Sunnuntaiklassikko

Madonna konsertoi viime viikolla Helsingissa, ja syyskuun 1. paivana han esiintyy Tel Avivissa. 55000 lippua myytiin nopeasti loppuun, ja taman vuoksi onkin luvassa toinen konsertti seuraavana paivana. Sinne on kai viela tilaa.
Madonna nayttaa olevan edelleen hyvassa kunnossa, kuten muutkin populaarimusiikin konkarit (Michael Jacksonia lukuunottamatta). Suomessa oltiin konserttiin ilmeisesti tyytyvaisia, joten taallakin on odotettavissa supertapahtuma.

Ja mikapa olisi klassisempi klassikko kuin Like a Virgin?

lauantai 8. elokuuta 2009

Taas kukkii!

On se kumma miten tama kaktus jaksaa uskollisesti kukkia. Tama on jo kolmas kerta tana kesana, ja talla kertaa siina on viisi kukkaa, ennatys. Janna etta vaan tama oikeanpuoleinen pallukka kukkii joka kerta. Tuo toinen pienempi ei ole osoittanut merkkiakaan siihen suuntaan.
Valilla ajattelen, etta olisi kiva jos olisi vain kaktuksia parvekkeella. Ei tarvisi huolehtia kastelusta juurikaan, ja kukat olisivat upeita. Siis jos niita tulisi. Ehka viela nakkaan limoviikunat makeen ja laitan piikkiaisia tilalle.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Keikauskakku

Tama on vakioleivonnaiseni, jos en viitsi liian pitkaan keittiossa naprata. Pienta lisajannitysta elamaan tuo aina se keikautushetki, kun nahdaan irtoaako kakku vuoasta vai ei.
Mitaan erityista reseptia tahan kakkuun minulla ei ole. Yleensa triggerina toimii jaakaapissa armomurhaa odottavat hedelmat. Tallakertaa siina roolissa toimivat ainakin kuukauden vanhat luumut ja avustajana uusi persikka. Paarynat ja omenat kayvat myos hyvin.
Hieron teflonvuoan pohjaan 20-30 grammaa voita, riputtelen sen paalle muutaman ruokalusikallisen fariinisokeria ja asettelen hedelmanviipaleet kauniisti. Paalle kanelia ja ehka vaniljasokeria ja korkillinen konjakkia.
Sen jalkeen teen mahdollisimman pienen kakkutaikinan. Sen tarkoituksena on vaan pitaa tayte koossa. vahan niinkuin pitsapohja. Talla kertaa vatkasin yhden munan ja 1/2 desia sokeria. Lisasin n 50g voisulaa, lurauksen piimaa ja ehka 1 1/2 desia jauhoja joihin oli sekoitettu puoli teelusikallista leivinjauhetta. Siis noin suunnilleen. Taman tasoittelin hedelmien paalle ja riputtelin viela vahan kookoshiutaleita myos. Sitten uuniin 160-170 astetta, kunnes on valmis, aikaa en katsonut.
Tarkeaa on kaantaa kakku lautaselle heti kun se on otettu uunista, eika odottaa , kuten tehdaan kuivien kakkujen kanssa. Ja toivoa etta se irtoaisi yhtena kappaleena. Minun teflonvuokani kanssa se onnistuu. Irtopohjavuokaa ei kannata kayttaa, koska voi-sokeri-karamelli pohjalta vuotaa helposti.

maanantai 3. elokuuta 2009

Lomaraportti

Loma meni vallan mukavasti, joskin liian nopeaan, mutta niin kai se on meilla kaikilla. Lento Istanbulista Helsinkiin oli niin taynna thaimaalaisia marjanpoimijoita, etta tuntui silta etta olisimme matkalla Bangkokiin eika Suomeen. Matkalla Orivedelle pysahdyimme Aulangolla, joka onkin kaunis taukopaikka. Nautimme viinerikahvit ja kiipesimme nakotorniin.

Veneen moottori purettiin heti illalla tuhanteen osaan, ja vikakin loytyi. Uusi osa loytyi seuraavana paivana Tampereelta, ja moottori putkutti taas tyytyvaisena. Samoin korjaaja.

Kala ei alkuun syonyt hyvin, mutta jarvimaisemat korvasivat huonon saaliin.

Varsinkin suomalaiset PILVET ovat niin upeita ja monenmallisia!

Silkkiuikut suketelivat, joutsen lenteli ympariinsa ja harmaahaikara kurkisteli kaislikosta. Kurkiakin nahtiin. On se janna juttu, miten nama vesilinnut ovat nyt paljon yleisempia kuin lapsuudessani.
Rannassa oli niin vihreaa...

Muuten lomailu kului lepaillessa ja mustikoita ja vadelmia poimiessa. Kalakin alkoi syoda vahitellen ja kuhaa ja haukea tuli mukavasti. Isoin kuha painoi 2.6 kiloa.

Kavimme Tampereella toisen kerran kirjaostoksilla. Saaliinani oli noin 15 kirjaa talven varalle. Knossos-ravintolan lounas oli myos herkullinen.

Viikonlopuksi autoilimme Mikkeliin tuttavien luo. Matkalla pysdahdyimme Vaaruvuoren luonnonsuojelualueelle, jossa kiersimme mukavan n.5 km pituisen merkityn polun. Siella oli mustikoita niin paljon etta ihan harmitti jattaa ne sinne. Poimijoitakaan ei juuri nakynyt.


Mikkelissa saimme kattavan sight seeing kierroksen Savon ja Saimaan maisemiin. Ainoa isompi sade tuli silloin, mutta ei juuri haitannut kun loppui sekin nopeaan. Puumalan rannat olivat kauniita.


Mikkelin Kenkavero maustepuutarhoineen pursui satoja erilajisia kasveja.

Toisella viikolla kavimme myos Mantassa tyylikkaissa Serlachius-museoissa ja Myllyrannan sisustuskeskuksessa oli paljon nahtavaa seka maittava lounas. Taisin saada vinkkia paikasta jostain blogista, mutta en millaan muista kenen. Anteeksi ja kiitos!

Aidin ylpeys-patsas oli vaikuttava!
Kotimatka oli pitka. Lahdimme Orivedelta kello 8 aamulla ja olimme kotona noin kello 3. Matkalaukut olivat mukavasti taynna, minun laukkuni tasan 20 kiloa ja miehenkin yli 19. Eli kaikki mahdollinen saatiin kunnialla mukaan. Namuja, juustoa, makkaraa, ruisleipaa...

Istanbulissa oli aikaa yli 5 tuntia, mutta sekin meni nopeasti. Jos jossain pitaa odottaa niin Istanbulin kentta on kylla hyva vaihtoehto. Ruoka on turkkilaisessa ravintolassa oikein maittavaa ja kentalla pyorivien ihmisten kirjo uskomaton.

Kotona oli kaikki paikallaan ja eilen menin jo toihinkin. Kuumaa on ja kosteaa. Taytyy vaan olla kiitollinen etta joka paikassa on ilmastointi, ja viettaa elokuu enimmakseen sisatiloissa.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Sunnuntaiklassikko

Lomilta on jo palattu, siita myohemmin. Piti nyt kertoa ensin etta Wanha Herra Leonard Cohen tulee todellakin esiintymaan Israeliin ensi kuussa. 23000 lippua pantiin myyntiin eilen illalla netissa ja ne menivat kaikki noin kahdessa tunnissa. Pankki, joka sponsoroi konserttia myi kai saman verran lippuja omille asiakkailleen. Nekin ovat jo loppuneet. Konsertti on 24 syyskuuta.
Sikali kun televisiossa naytettyyn live-showhun on luottamista, maestro on edelleen kunnossa ja charmikkaampi kuin koskaan.

Suzanne on yksi monista hyvista kappaleista, ei valttamatta paras. Youtube ei anna embed-mahdollisuutta kaikkiin klippeihin.