Samaisella retkella vierailimme myos Jerusalemin pohjoispuolella paikassa, jota kutsutaan profeetta Samuelin haudaksi. Talta kukkulalta ja varsinkin tuolta rakennuksen katolta on myos hienot nakymat Jerusalemiin ja Ramallahiin. Taas kerran huomaa, miten pieni tama maa on ja miten kaikki paikat ovat niin lahella toisiaan.
Kukkulalta on kaivauksissa loydetty asutuksen merkkeja ensimmaisen temppelin ajoilta, eli n vuodelta 600 eaa. Myohemmin paikalla on ollut bysanttilainen kirkko ja keramiikkapajoja. Myos ristiretkelaiset pitivat paikkaa tukikohtanaan matkalla Jerusalemiin.
Turkkilaisten vallan aikana paikalle rakennettiin moskeija; olihan profeetta pyha heillekin. Ensimmaisen maailmansodan aikaan paikalla britit ja turkkilaiset kavivat verisen taistelun tasta strategisesta kukkulasta brittien lopulta voittaessa. Myos Israelin itsenaisyyssodassa paikasta taisteltiin ja se jai lopulta Jordanian puolelle. Kuuden paivan sodan aikana Israel valloitti alueen.
Nykyaan paikalla on bysanttisen kirkon perustalle rakennettu moskeija ja alakerrassa pieni synagooga. Itse hauta on moskeijan sisalla.
Ulkonakin on hautoja. Tata vartioi haijyn oloinen kolli.
Aivopestyt suklaauhrit
17 tuntia sitten
4 kommenttia:
Kaksi serkkuani palasivat juuri Israelin kiertomatkalta. Toinen heistä on käynyt seillä varmasti yli kymmenen kertaa. Täytyykin soitella ja kysellä miten matka meni. Minä pääsenkin näille ilmaiseille kiertomatkoille ihan joka päivä!!
Tuolla en olekaan koskaan ollut joten kiitos tästä nojatuolimatkasta Anu:-)
Teillä onkin vähän kuuluisimpia hautoja kuin meillä.
Sinne en varmaan koskaan pääsekään paikan päälle, joten kiitos näistä nojatuolimatkoista.
Yaelian: paikan nimi on myos Nabi Samuel.
Lähetä kommentti